Folktinget toivoo asiallista keskustelua

28.04.2014 klo 13:28
Folktinget kaipaa asiallista keskustelua, kun kansalaisaloite pakollisen ruotsin poistamiseksi tuodaan tänään eduskunnalle. Folktinget korostaa sitä, että keskustelu tulee käydä järkevin perustein, ei huterien väitteiden ja ennakkoluulojen pohjalta.

- Vuodesta 2005 alkaen, jolloin toinen kotimainen kieli muuttui ylioppilaskokeessa vapaaehtoiseksi, ruotsin kielen kirjoittavien suomenkielisten opiskelijoiden määrä on vähentynyt jyrkästi. Seurauksena ei kuitenkaan ole ollut muiden kielten opiskelun lisääntyminen. Päinvastoin. Saksaa ja ranskaa lukevien lukio-opiskelijoiden määrä on vuodesta 2001 vuoteen 2009 vähentynyt puoleen. Sama suuntaus näkyy venäjän kielessä, Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin sanoo.

- Meillä on melko tuore kansalliskielistrategia. Hallitus, jossa tuolloin oli kuusi puoluetta, sopi, että maassamme on tärkeää säilyttää kaksi kansalliskieltä ja että molempien kielten esillä pitäminen ja vahvistaminen on tärkeää.

Folktinget muistuttaa, että ruotsin – ja suomen – kielen opettamisessa on kysymys kahden kieliryhmän välisestä kielellisestä tasa-arvosta. Molempien kotimaisten kielten opettaminen suo yksilöille tasavertaiset edellytykset elää ja menestyä Suomessa.

- Pakollinen ruotsin ja suomen opetus on loogista seurausta siitä, että maalla on kaksi kansalliskieltä. Oikeus omaan kieleen on perusoikeus samalla tavoin kuin oikeus esimerkiksi sosiaaliseen turvallisuuteen, Gestrin sanoo.

- Kaksikielisyys on myös kannanotto siihen, että maamme on osa Pohjolaa. Ruotsia osaavista työntekijöistä alkaa jo olla pulaa Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisen talousyhteistyön tiivistyessä kaiken aikaa.

 

Lisätietoja:

Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin, puh. 050 511 3121

Folktingetin pääsihteeri Markus Österlund, puh. 040 836 7686