Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

12.11.2014 klo 12:35
Svenska Finlands folkting (Folktinget) on kutsuttu eduskunnan sivistysvaliokunnan toimesta julkiseen kuulemiseen koskien kansalaisaloitetta ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi (KAA 2/2014 vp). Kuulemisen yhteydessä Folktinget haluaa antaa seuraavan lausunnon.

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle                                       KÄÄNNÖS

Asia: M 2/2014 vp Kansalaisaloite: Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla (KAA 2/2014 vp)

 

Kansalaisaloitteen tarkoitus:

Kansalaisaloitteen tekijät esittävät, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi ja että kieli- ja koulutuspolitiikan pitää turvata, että ne oppilaat jotka eivät opiskele ruotsia, eivät joudu jatko-opintojen ja työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa ruotsia opiskeleviin. Aloitteentekijät haluavat lisäksi, että minkään kouluasteen tutkinnoissa ei pidä vaatia ruotsin kielen osaamista ja että julkiset palvelutehtävät on järjestettävä niin, että suomenkielinen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtävissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

 

FOLKTINGETIN KANNANOTTO

Koska Suomessa on kaksi kansalliskieltä, on luonnollista, että molempien kielten perustaito sisältyy peruskoulun ja toisen asteen opetussuunnitelmaan. Tämän vuoksi Folktinget esittää, että suomen ja ruotsin pakollinen opetus on säilytettävä. Oikeus omaan kieleen on perusoikeus samalla tavalla kuin esimerkiksi oikeus sosiaaliturvaan ja siksi on tärkeää, että maassamme on riittävät kielelliset voimavarat. Kummankin kansalliskielen taito on nähtävä sijoituksena, ei kustannuksena kansakunnalle.

 

Folktingetin kanta on linjassa Kansalliskielistrategian kanssa, jonka valtioneuvosto hyväksyi

joulukuussa 2012. Strategiassa todetaan:

 

”Suomi rakentaa kansallista ja kansainvälistä tulevaisuuttaan osana vakaata ja turvallista pohjoiseurooppalaista yhteisöä. Suomen vahvuuksiin kuuluu osallisuus tähän yhteisöön, johon sillä on vahvat historialliset, kulttuuriset, kielelliset,

oikeudelliset ja taloudelliset siteet. Suomalaiset ovat kautta aikojen käyttäneet kansalliskieliään, suomea ja ruotsia”. (Kansalliskielistrategia, valtioneuvoston periaatepäätös 2012, s. 7).

 

Kansalliskielistrategiassa korostetaan lisäksi, että ”kaksikielisenä maana Suomi kantaa vastuunsa

siitä, että molemmat kielet pysyvät elinvoimaisina ja niitä käytetään maassamme tulevaisuudessakin”.

Kansalliskielistrategian lähtökohta on toisaalta yksilön kielelliset perusoikeudet, toisaalta yksilölle ja

yhteiskunnalle kaksikielisyydestä seuraavat hyödyt ja vahvuudet. 
 

Yksilön kielelliset perusoikeudet

Valtioneuvosto on kertomuksessaan kielilainsäädännön soveltamisesta toistuvasti (2006, 2009 ja 2013) todennut, että kaikkien suomalaisten kielelliset perusoikeudet eivät toteudu. Suomenkieliset voivat yleensä luottaa siihen, että heidän kielelliset oikeutensa toteutuvat, mutta tämä ei valitettavasti koske ruotsinkielisiä.

 

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on mietinnöissään valtioneuvoston kielikertomuksesta korostanut kielitaidon merkitystä ja antanut myös konkreettisia ratkaisuehdotuksia:

 

"Lisäksi valiokunta pitää edelleen tärkeänä selvittää kansalliskielten opetuksen riittävyyttä kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta (PeVM 6/2006 vp). Kielikertomus osoittaa, että tarvitaan pitkän tähtäimen toimenpiteitä turvaamaan sitä, että viranomaiset kykenevät myös käytännössä tarjoamaan palveluja ruotsin kielellä. Eräs tällainen toimenpide voisi olla ruotsin kielen opetuksen resurssien lisääminen kaikilla koulutusasteilla.” (PeVM 1/2010 vp).

 

Lausunnossaan valtioneuvoston kielikertomuksesta 2013 valiokunta toteaa:

 

"Valiokunta kiinnittää lisäksi jälleen huomiota tarpeeseen turvata pitkän tähtäimen toimenpitein se, että viranomaiset kykenevät jatkossa tarjoamaan palveluja ruotsin kielellä nykyistä paremmin. Ruotsin kielen opetuksen lisäksi valiokunta korostaa valtioneuvoston tavoin kielikylpytoiminnan edellytysten turvaamisen merkitystä.” (PeVM 1/2014 vp)

 

Valtioneuvoston Kansalliskielistrategian lähtökohta on niissä ongelmissa, joita valtioneuvosto on

korostanut kielikertomuksissaan ja joita perustuslakivaliokunta on selvästi korostanut mietinnöissään:

  

"Kansalliskielistrategian tarve nousee kansalliskieliämme, suomea ja ruotsia, koskevan lainsäädännön puutteellisesta soveltamisesta, mikä vaarantaa suomenkielisen ja varsinkin ruotsinkielisen väestön kielelliset perusoikeudet.” (Kansalliskielistrategia, s. 7).

 

Tärkein edellytys sille, että suomen- ja ruotsinkielisten sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet toteutuvat perustuslain tarkoittamalla tavalla on se, että on olemassa kielitaitoisia ihmisiä, jotka ylläpitävät rakenteita ja palveluita ruotsiksi ja suomeksi. Kun toisesta kotimaisesta kielestä tuli vapaaehtoinen aine ylioppilastutkinnossa vuonna 2004, seurauksena oli luonnollista kyllä, että yhä harvempi oppilas valitsi ruotsin kielen kirjoittamisen. Ylioppilastutkinnon vapaaehtoisuus ei ole parantanut kielitaitoa vaan se on vaikeuttanut ruotsin kielen opintoja kolmannen asteen koulutuksessa ja siten myös virkamiesten kielitaitovaatimusta. Tämä johtaa puolestaan siihen, että ei ole riittävästi ihmisiä, jotka ylläpitävät palveluita ja niitä rakenteita, joita perustuslakiin perustuvat yhteiskunnalliset ja sivistykselliset tarpeet edellyttävät. 

 

Ylioppilastutkintouudistuksen yhteydessä vuonna 2004 eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 12/2004 vp), että lainsäädännöllä voi olla pitkällä aikavälillä vaikutuksia jokaiselle turvattuun oikeuteen käyttää äidinkieltään tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Tällaisia vaikutuksia saattaa ilmetä, jos lukio-opiskelijat esimerkiksi enenevästi jättäisivät toisen kotimaisen kielen kokeen ylioppilaskirjoituksissa suorittamatta, mikä voi vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa täyttää virkamiehille säädettyjä kielitaitovaatimuksia. Valiokunta piti näiden seikkojen vuoksi ”tärkeänä, että valtioneuvosto seuraa kansalliskielten opetuksen ja opiskelun yhtä hyvin määrällistä kuin laadullista kehitystä ja ryhtyy tarvittaessa toimiin perustuslaissa taattujen kielellisten oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi.”

 

Valtioneuvoston Kansalliskielistrategian tarkoituksena on varmistaa, että Suomi on kahden elävän kansalliskielen maa myös tulevaisuudessa. Strategiaa voidaan pitää myös reaktiona ja keinona sen huolen torjumiseksi, jonka eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan ylioppilastutkintouudistuksesta, eli että ruotsin kielen taito on tosiasiallisesti heikentynyt.

 

 

Kaksikielisyydestä yksilölle ja yhteiskunnalle seuraavat hyödyt ja vahvuudet

 

Kansallisiskielistrategiassa todetaan, että Suomen virallinen kaksikielisyys tuo

yhteiskunnalle muun muassa historiallis-kulttuurisia ja myös oikeudellisia ja taloudellisia

hyötyjä. Maallamme on pitkä yhteinen historia Ruotsin kanssa ja meillä on monia

yhteiskunnallisia periaatteita, jotka me jaamme Pohjoismaiden kanssa. Suomalaiseen yhteiskuntaan syvästi juurtuneista pohjoismaisista arvoista voidaan mainita: hyvinvointivaltio, demokratia ja yksilönvapaus, oikeusvaltioperiaate, julkisen toiminnan avoimuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Pohjoismaista yhteistyötä tehdään monella tasolla ja kieli on yhdistävä tekijä. Kansalliskielistrategiassa todetaan:

”Ruotsin kieli toimii Pohjoismaissa yhteisymmärryksen ja yhteisen arvopohjan välittäjänä. Yhteinen kulttuuri- ja kielitausta luo vahvemman yhteenkuuluvuuden ja luottamuksen tunteen ja edistää yhteistyömahdollisuuksia.”

(Kansalliskielistrategia s. 14.)   

 

Pohjoismainen yhteistyö on viime vuosina syventynyt ja Pohjoismaat tulevat päivä päivältä lähemmäksi toisiaan. Tätä nykyä Ruotsi on Suomen suurin kauppakumppani viennin määrällä mitattuna (Talouselämä, 16.6.2014) ja myös tärkein ulkomaisten investointien lähtömaa Suomelle. Suomalaisomisteisten yhtiöiden määrä Ruotsissa on lähes 800 ja ruotsalaisten yhtiöiden määrä Suomessa noin 700. Suomi yhteiskuntana hyötyy hyvästä ruotsin kielen taidosta. Yhä syvemmin yhdentyneessä talousyhteistyössä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on jo pula ruotsin kielen taitoisista työntekijöistä. Puutteellinen ruotsin kielen taito voi johtaa väärinkäsityksiin, ulkopuolisuuteen ja menetettyihin työpaikkoihin.

 

"Mutta pohjoismainen yhteistyö tapahtuu entistä useammin englanniksi”, on yleinen kommentti. On totta, että monien pohjoismaisten yritysten virallinen konsernikieli on englanti, mutta yritysten arjessa ja yhteiskunnassa muuten puhutaan ruotsia. Eräässä tutkimuksessa osoitetaan, että englannin kielen virallisesta asemasta riippumatta suomalaiset yritykset, joilla on emo-, sisar- tai tytäryhtiö Ruotsissa, hoitivat yhteydenpitonsa 63-prosenttisesti ruotsiksi (Wilhelm Barner-Rasmussen, Affärer eller business. En studie i språkanvändning i det ekonomiska samarbetet mellan Finland och Sverige, 2011).

 

Ruotsin kielen taito avaa ovia ja tarjoaa selkeitä etuja pohjoismaisissa yhteyksissä, ja pohjoismaiset yhteydet eivät ole lisääntyneet vain elinkeinoelämässä. Tiiviitä keskusteluja käydään Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön lisäämisestä, ja pian suomalaiset ja ruotsalaiset poliisit aloittavat yhteisen partioinnin Suomen länsirajalla. Poliisihallituksessa on myös suunnitteilla Suomen ja Norjan välinen poliisiyhteistyö (Helsingin Sanomat, 16.10.2014).

 

Raportissaan mahdollisista seurauksista, jos ruotsin kieli muutetaan vapaaehtoiseksi suomenkielisissä kouluissa, varoittaa Åsa Palviainen suuresta ”sosiaalisen vinoutumisen” riskistä koskien ruotsin kielen taitoa: "On olemassa riski tai mahdollisuus, että ruotsia osaisivat lähinnä hyvin koulutetut nuoret, enimmäkseen tytöt, kun taas pelkästään peruskoulun käyneet tai ammattikoulutuksen hankkineet olisivat jättäneet ruotsin kokonaan pois.” Åsa Palviainen, Frivillig svenska? Utbildningsrelaterade konsekvenser, 2011, s. 65)

 

On myös tärkeää varmistaa alueellinen tasa-arvo, eli antaa kaikille opiskelijoille samat mahdollisuudet opiskella ruotsiksi. Esimerkissä Itä-Suomessa koulut voivat jo nyt tarjota venäjän kielen opiskelua ruotsin lisäksi, mutta on osoittautunut, että oppilaat ovat siitä huolimatta motivoituneita opiskelemaan myös ruotsia ja heidän opintosuorituksensa ovat tosiasiallisesti paremmat kuin muilla alueilla Suomessa. Alueellinen liikkuvuus Suomessa on hyvin suuri, eritysesti nuorten osalta, ja muuttoliike käy Etelä-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, jossa tarvitaan ruotsin kielen taitoa ja sitä myös arvostetaan työelämässä.

 

Koska ruotsin kielen taidon tuomat hyödyt ovat tänä päivänä suuremmat kuin koskaan aikaisemmin ja selvä etu yksilöä ajatellen työpaikkaa haettaessa, on äärimmäisen tärkeää, että valtiovalta säilyttää nykyisen kielten oppimisjärjestelmän ja samanaikaisesti antaa selvän viestin ruotsin kielitaidon hyödyistä koulunsa aloittaville. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja ruotsin kieli on tärkeä yhdistävä tekijä.

 

 

KANNANOTOT KOSKIEN KANSALAISALOITTEEN KONKREETTISIA VÄITTEITÄ

 

Kansalaisaloitteen perusteluissa aloitteentekijät esittävät väitteitä sen perustelemiseksi, miksi pakollinen ruotsin kieli olisi poistettava kaikilta koulutusasteilta ja miksi vapaaehtoisuus olisi parempi ratkaisu suomen- ja ruotsinkielisten sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden toteuttamiseksi perustuslain tarkoittamalla tavalla. Folktinget vastaa seuraavassa näihin väitteisiin:

 

Sitaatti Kansalaisaloitteesta:

 

"Suomessa kielivaatimukset ovat maailman tiukimmat. Jokaisen ammattiin opiskelevan on

opiskeltava ja osattava vähintään kahta itselle vierasta kieltä".

 

Folktinget toteaa:

 

Kielivaatimukset Suomessa eivät ole mitenkään ainutlaatuiset vaan täysin linjassa niiden maiden kanssa, joissa on vastaava kielitilanne. Vertailu Belgian, Luxemburgin ja Sveitsin kanssa osoittaa, että kaikkien opiskelijoiden näissä maissa on opiskeltava ainakin kahta kieltä äidinkielen lisäksi. Tämä on ollut myös EU:n virallinen tavoite, ”Mother tongue plus two”. Viimeisimmän, vuonna 2012 monikielisyyttä mitanneen Eurobarometrin mukaan Alankomaat, Tanska, Luxemburg, kolme Baltian maata, Slovenia ja Malta saavuttivat tavoitteen, mutta Suomi ei kuulunut tähän ryhmään. Eurobarometrin tuloksen perusteella kielivaatimuksia tulisi kiristää Suomessa.

 

Kielten asema lukiossa ja ylioppilastutkinnossa on heikentynyt viime vuosina. Ruotsin kieli ei enää ole pakollinen ylioppilastutkinnossa, mikä on johtanut ruotsin kielen taidon heikentymiseen.  Opetushallituksen raportit Koulutuksen määrälliset indikaattorit osoittavat, että kielten opiskelun kiinnostus on vähentynyt huolestuttavasti Suomessa. Vertailtaessa vuosien 2003 ja 2013 tilastoja ilmenee, että saksaa ja ranskaa opiskelevien lukiolaisten määrä on vähentynyt merkittävästi. Sama koskee niiden oppilaiden määrää, jotka kirjoittavat ruotsin kielen ylioppilastutkinnossa.

 

Ammatillisessa koulutuksessa Suomessa ruotsin opetuksen vaatimukset ovat huomattavasti pienemmät kuin lukiossa. Ero vaadittavien tuntien määrässä on hyvin iso, ammattikoulussa vaatimus on vähintään yksi opintoviikko (käytännössä 20-30 opetustuntia), kun taas lukiossa vaatimus niiden osalta, jotka ovat alkaneet opiskella ruotsia vuosikurssilla 7 on viisi kurssia (190 opetustuntia). Lukiolaisen ja ammattikoulun käyneen oppilaan ruotsin kielen taito on siis hyvin erilainen, vaikka kumpikin on kelpoinen jatko-opintoihin yliopistossa tai ammattikorkeakouluissa. Tämä luo lisäongelmia ruotsin kielen opetukselle kolmannella asteella. (Katso Åsa Palviainen, Frivillig svenska?  2011). 

 

Toinen näkökohta on se, että kielelliset palvelut tietyillä aloilla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa, ovat erityisen tärkeitä. Valtioneuvosto on toistuvasti huomauttanut kielikertomuksissaan (2006, 2009 ja 2013) siitä, että kielelliset oikeudet eivät toteudu ruotsiksi riittävän hyvin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Puutteet on huomioitu myös kansainvälisissä asiantuntija-arvioissa, kuten Euroopan neuvoston asiantuntijakomitean raportissa alueellisia kieliä ja vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan soveltamisesta ja Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksissa (2012). Folktingetin tietoon tulee jatkuvasti tapauksia, joissa oikeus hoitoon ruotsin kielellä ei toteudu.

 

Palviainen huomauttaa, että on jo näyttöä sairaanhoitajien (saavat koulutuksen ammattikorkeakoulussa) ja lähihoitajien (saavat koulutuksen ammattikoulussa) kielitaidon puutteista. Vapaaehtoinen ruotsi johtaisi siihen, että ruotsintaitoisten rekrytoiminen näissä ammattiryhmissä olisi entistä vaikeampaa, Hän toteaa myös, että vapaaehtoisuus merkitsisi ongelmia esim. poliisien koulutuksessa, jossa tällä hetkellä vaaditaan vähintään tyydyttävä ruotsin kielen taito niiden poliisien osalta, jotka työskentelevät kaksikielisissä piireissä.  

 

Folktinget korostaa siksi, että on kehitettävä ja vahvistettava ruotsin kielen opetusta tietyillä aloilla ammatillisessa koulutuksessa toisella ja kolmannella asteella, jotta kaikille taataan yhtäläiset mahdollisuudet myöhemmin opiskelijaelämässä ja työelämässä Suomessa sekä ajatellen Pohjoismaiden työmarkkinoita, jossa ammattitaitoisen työvoiman tarve on suuri.

 

Sitaatti kansalaisaloitteesta:

 

"Missään muussa maailman maassa ei ole vastaavaa vähemmistön puhumaa kieltä

koskevaa vaatimusta".

 

Folktinget toteaa:

 

Ruotsin kieli ei ole vähemmistökieli kansallisella tasolla vaan toinen Suomen kahdesta tasavertaisesta kansalliskielestä. Suomen lisäksi useassa Euroopan maassa on kaksi tai useampia kansalliskieliä tai virallisia kieliä, millä nimellä niitä joissain tapauksissa kutsutaan: Belgia, Luxemburg, Irlanti ja Sveitsi. Kaikissa näissä maissa on jonkin toisen virallisen kielen opiskelu pakollista kaikille oppilaille valtakunnallisella tasolla. Belgiassa, jossa on kolme virallista kieltä, opiskellaan ensimmäiseltä luokalta lähtien yhtä kahdesta muusta kansalliskielestä. Myös Irlannissa, missä iiriä päivittäin puhuvia on vajaat 70 000, opiskelevat kaikki iiriä ensimmäiseltä luokalta lähtien. Sveitsissä yksi kolmesta muusta kansalliskielistä on pakollinen ja Luxemburgissa opiskelevat kaikki koulussa kaikkia kolmea virallista kieltä: luxemburgia, saksaa ja ranskaa.

 

Edellä mainittujen maiden lisäksi monessa EU-maassa vähemmistökieli on alueellisesti pakollinen. Tähän ryhmään kuuluvat (mukaan lukien Katalonian, Baskimaan, Galician, Valencian ja Baleaarien alueet), Iso-Britannia (lähinnä Wales) ja Italia (Trentino-Etelä-Tirolin ja Aostanlaakson alueet). Yhteensä näillä alueilla asuu yli 20 miljoonaa asukasta, jotka opiskelevat vähemmän puhuttua kieltä koulussa.

 

Folktinget korostaa, että kielten opiskelu Suomessa vastaa niitä vaatimuksia, jotka on asetettu maissa, joissa on vastaava kielitilanne. Väitteet, että Suomen kielitaitovaatimukset ovat maailman tiukimpia ja että millään muulla maalla ei ole vastaavia vaatimuksia yhden virallisen kielen opiskelemisesta (jota kansalaisaloitteen tekijät kutsuvat vähemmistökieleksi) eivät vastaa todellisuutta.

 

Sitaatti kansalaisaloitteesta:

 

"Maailman valtakielten osaamisen heikko taso haittaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.

Ruotsin kielen pakollisuus ja yksilöiden oppimiskyvyn rajallisuus johtavat käytännössä vieraiden kielien

taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen."

 

Folktinget toteaa:

 

Toteamme, että aloitteentekijöiden argumentointi ei kestä, kun he sanovat, että ruotsin kielen opiskelun pakollisuuden takia suomalaiset eivät lue maailmankieliä, mitä Suomi kansakuntana tarvitsee. Tiedossa olevat tosiasiat ja tilastot puhuvat selvää kieltään.

 

Kun ruotsin kieli tuli vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa vuonna 2004, niiden suomenkielisten oppilaiden määrä, jotka kirjoittavat ruotsin kielen, on vähentynyt merkittävästi. Se ei kuitenkaan ole johtanut siihen, että muita kieliä opiskeltaisiin enemmän. Tähän vedottiin aikoinaan vahvasti, kun kannatettiin toisen kotimaisen kielen vapaaehtoisuutta. Opetushallituksen raportit osoittavat päinvastoin, että  kiinnostus kielten opiskeluun Suomessa on yleisesti ottaen huolestuttavasti laskenut. Niiden lukiolaisten määrä, jotka opiskelevat saksaa ja ranskaa on vähentynyt merkittävästi vuosina 2003-2013. Vuonna 2003 30,6 prosenttia lukiolaisista opiskeli saksaa, kun taas luku vuonna 2013 oli vain 12,7 prosenttia. Ranskan kielen osalta luvut ovat 13,9 ja 8,3 prosenttia. Vuonna 2001 66 prosenttia lukiolaisista opiskeli kahta tai kolmea vierasta kieltä (kaikkia kieliä äidinkielen lisäksi), kun taas vuonna 2013 luki on 53 prosenttia (Tilastokeskus, Vipunen, Opetushallituksen tilastopalvelu, 2014).

 

Uusimpien tilastojen mukaan suuntaus jatkuu alaspäin. Keväällä ja syksyllä 2014 vain 2 000 oppilasta kirjoitti ylioppilastutkinnon lyhyen saksan. Vastaava luku vuonna 1990 oli 10 000 opiskelijaa ja 1984 kokonaista 18 000 oppilasta. Professori Jukka Havu Tampereen Yliopistosta sanoo selvästi, että ruotsin kielen asema suomalaisissa kouluissa ei estä muiden kielien opiskelua: "Vuonna 1984 lyhyen saksan ylioppilaskirjoituksen suoritti lähes 18 000 ylioppilaskokelasta, kun määrä vuonna 2010 on alle 3 000. Kuitenkin myös ruotsia opiskeltiin 30 vuotta sitten ainakin yhtä paljon kuin nykyään.”  Valinnaisten aineiden opinnot ovat vähentyneet, vaikka teoriassa on enemmän mahdollisuuksia kieliopintoihin, koska nykyään on mahdollista aloittaa opinnot yhdessä valinnaisessa A2-kielessä. Kari Jukarainen, Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtaja, kysyy haastattelussa, onko valinnanvapaus mennyt liian pitkälle, koska yhä harvempi kirjoittaa lyhyitä kieliä ylioppilastutkinnossa (Hupeneeko kielitaito?, Tempus, 2013, s. 12 ja Helsingin Sanomat, 07.10.2014).

 

Folktinget katsoo, että suomenkielisten oppilaiden tulisi opiskella useampia kieliä ja että opinnot tulisi aloittaa varhaisemmassa vaiheessa, koska tutkimukset osoittavat, että lapsi oppii kielen sitä nopeammin mitä aikaisemmin kielten oppiminen aloitetaan.  Ei ole näyttöä siitä, että yksi kieli opitaan toisen kielen kustannuksella. Päinvastoin kielitaito ja erityisesti kaksikielisyys voi auttaa lasta ajattelemaan luovasti ja joustavasti. Euroopan komission laatimasta raportista (Study on the Contribution of Multilingualism to Creativity, 2009) ilmenee, että varhainen kaksi- tai monikielisyys johtaa parempaan suorituskykyyn ja luovaan ajatteluun, helpottaa ongelmien ratkaisua ja parantaa koulumenestystä. Pitkällä tähtäimellä kaksikielisyys avaa lapselle mahdollisuuksia ajatteluun ja antaa kokemuksia sekä edistää muun muassa monipuolista sosiaalista kansankäymistä. Time Magazine-lehden (29.07.2013) artikkelissa viitataan useisiin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka vahvistavat kaksikielisyyden antavan sekä kielellisiä, luovia että sosiaalisia etuja.

 

Folktinget toteaa, että Suomen kansainvälinen kilpailukyky paranee, jos oppilaamme lukevat useampia kieliä, etenkin jos opinnot alkavat varhaisessa vaiheessa. Kehotammekin seuraavaa hallitusta ryhtymään toimiin kielitaidon lisäämiseksi Suomessa, esimerkiksi laatimalla kansallinen kielitavoite, jossa määritellään, mitä vieraiden kielen taitoa Suomi tarvitsee.

 

Sitaatti kansalaisaloitteesta:

”Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu myös siinä mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa. On parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaavat tästä tehtävästä.”

 

Folktinget toteaa:

Pitää valitettavasti paikkansa, että ruotsin kielen opiskelutulokset ovat heikentyneet viime aikoina. B-ruotsin taso toisena kotimaisena kielenä peruskoulussa on heikko tai korkeintaan välttävä ja tämä vaikuttaa erityisesti oppilaiden kykyyn kirjoittaa ja puhua. Tyttöjen taso on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin poikien. Ylioppilaskirjoituksissa on B-ruotsin taso heikentynyt huomattavasti ja pisterajoja on jouduttu laskemaan huomattavasti sekä arvosteluasteikon ylä- että alapäässä. Jyväskylän yliopistossa tehdystä tutkimuksesta ilmenee, että 52,9 prosentilla 490 opiskelijan otoksesta ruotsin kielen taito on heikompi kuin mitä vaaditaan yliopistotasolla (Åsa Palviainen: The Proficiency in Swedish of Finnish speaking University Students, Journal of Applied Language Studies, 2010). Myös muut yliopistot ovat ilmaisseet huolensa siitä, että opiskelijoiden ruotsin kielen taito on heikentynyt.

Kielitaidon taso liittyy opintojen määrään ja riippuu siitä, saavatko oppilaat riittävän korkeatasoista opetusta ja heidän halustaan hyödyntää oppimaansa aktiivisesti ja määrätietoisesti. Eräs syy B-ruotsin heikkoon tasoon on, että kieltä opetetaan vain kuusi vuosiviikkotuntia eli kaksi vuosiviikkotuntia vuodessa vuosikursseilla 7-9. Vuosiviikkotuntien pakollinen määrä on vähentynyt kolmanneksella, toisin sanoen yhdeksästä vuosiviikkotunnista vuoden 1985 tuntijaosta kuuteen vuosiviikkotuntiin nykyisessä tuntijaossa (Kansalliskieliselvitys, Opetushallitus, 2011 s. 25).  Ruotsin kieli on valitettavasti harvoin tarjolla A-kielenä, vaikka oppilailla olisikin kiinnostusta tähän.

 

Folktinget katsoo, ettei ratkaisu ole se, että yhä harvemmat oppilaat opiskelevat ruotsia, vaan kieltenopetukseen on panostettava ja sitä on kehitettävä. Tässä Folktinget tukee niitä ehdotuksia, jotka opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä laati, puheenjohtajanaan nykyinen kansliapäällikkö Anita Lehikoinen. Työryhmän muistiosa muistiossa Toiminnallista ruotsia – lähtökohtia

ruotsin opetuksen kehittämiseksi toisena kotimaisena kielenä (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2012)

luetellaan useita toimenpiteitä ruotsin kielen opetuksen parantamiseksi toisena kotimaisena kielenä, ja

siten myös oppimistuloksia. Muun muassa ehdotetaan, että ruotsin kielen opetuksen

opintosuunnitelmia perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammattikoulutuksessa toisella

asteella kehitetään niin, että toiminnallisia kielivalmiuksia ja kieltenopetusta osana oppilaan arkea

kehitetään. Muistiossa todetaan myös opiskelijat ja oppilaat otetaan mukaan kehitystyöhön.

 

Folktinget toteaa, että ruotsin kielen puutteelliseen taitoon ratkaisu ei ole se, että yhä harvemmat oppilaat lukevat ruotsia vaan, että kieltenopetusta vahvistetaan ja kehitetään. Jo esitellyt ehdotukset kummankin kansalliskielen opetusmenetelmien kehittämiseksi suomalaisissa kouluissa on välittömästi toteutettava käytännössä. Painopisteen tulisi tulevaisuudessa olla viestintävalmiuksissa.

 

Sitaatti kansalaisaloitteesta:

 

”Perustuslain tarkoittamista suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista

tarpeista on huolehdittava, mutta tämä onnistuu paremmin nojaamalla vapaaehtoisuuteen kuin

pakkoon.”

 

Folktinget toteaa:

 

Lausunnostamme on jo ilmennyt, että vapaaehtoisuus ei luo parempaa edellytystä sen takaamiseksi, että suomen ja ruotsinkielisten sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet toteutuvat perustuslain tarkoittamalla tavalla. Se huoli, jonka eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan ylioppilastutkintouudistuksesta (PeVL 12/2004 vp), että lainsäädäntö voi ajan mittaan vaikuttaa perusoikeuteen käyttää omaa kieltään tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa, on käynyt toteen. Tämän tosiasian takia ja koska valtioneuvosto on kielikertomuksissaan toistuvasti todennut, että kaikkien suomalaisten kielelliset perusoikeudet eivät toteudu, valtioneuvosto päätti laatia Kansalliskielistrategian, jossa esitetään konkreettisia ehdotuksia siitä, miten tilannetta voidaan parantaa. Folktinget katsoo, että tämä tärkeä työ on saatettava loppuun. On kestämätön tilanne, jos toisen kieliryhmän kielelliset perusoikeudet eivät toteudu.

 

Jos toinen kotimainen kieli tulee vapaaehtoiseksi perusopetuksessa, koituu siitä seurauksia myös yksilölle, koska yksittäinen kunta siinä tapauksessa päättää, tarjoaako se opetusta toisessa kotimaisessa kielessä vai ei. Tämä voi johtaa siihen, että kunnat päättävät olla tarjoamatta opetusta ruotsin kielessä, mikä asettaa kunnan oppilaat epätasa-arvoiseen asemaan, kun heillä ei edes ole mahdollisuutta valita ruotsin kieltä vapaaehtoisena kielenä.

 

Kun punnitaan sen merkitystä, että peruskoulussa opiskellaan eri kieliä, on tärkeää muistaa se tosiasia, että ruotsin kieli on yksi Suomen kahdesta kansalliskielestä. Siitä seuraa yhteiskunnallista ja kulttuurista merkitystä ja juridista arvoa muihin kieliin verrattuna.

 

Folktinget toteaa, että kokemukset ja tilastot osoittavat, että valinnaisuus ei ole edistänyt kielten oppimista Suomessa. Suomen- ja ruotsinkielisten koulutuksellisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden toteuttamiseksi perustuslain tarkoittamalla tavalla, on kansalliskielten suomen ja ruotsin oltava pakollisia jatkossakin.  

 

Tämä kannanotto on yhdenmukainen Kansalliskielistrategian kanssa, jossa valtioneuvosto toteaa olevan perusteltua, että kaikki Suomessa oppivat suomen tai ruotsin äidinkielenä ja toisena kotimaisena kielenä perusopetuksessa ja toisella asteella.

 

Helsingissä, 10. marraskuuta 2014

 

 

SVENSKA FINLANDS FOLKTING

 

Christina Gestrin
Puheenjohtaja                                               

StevenFrostdahl
Varapuheenjohtaja        

Kimmo Sasi
II varapuheenjohtaja                                                             

Markus Österlund
Folktingetin pääsihteeri